Koetan yllyttää aviomiestäni kirjoittelemaan. Hänellekin kirjoittaminen on ollut elämässä tärkeää oman sisimmän selkiyttämiseen, ja nyt kun aihetta ja tarvettakin olisi kirjoittaa, meinaa harraste jäädä "jalkoihin". Kaipaus kuitenkin kytee, siitä olen havainnut merkkejä ilmassa.

Siis mehän havahduttiin toistemme olemassaoloon Suomi24-nettipalstoilla. Olin siellä kerran eksynyt runopalstalle aivan sattumalta, julkaisinkin jopa sitten siellä yhden päästä pälkähtäneen runon tapaisen, vaikka en edes tiennyt, miten runoja todella kirjoitettaisiin. Mutta aika mielenkiintoinen oli jäljitys tulevan aviomieheni piiriin, sillä joidenkin runojeni julkaisujen jälkeen sain joistain "vakiopalstalaisista" ystäviä; naisia, jotka kommentoivat ja niin sanotusti ohjeistivat minua siinä, miten niitä kyhäelmiä voisi kehittää. Jonkin aikaa oikein paneuduin kirjoittamaan ajatuksia runosäe-muotoon ja tuo "maailma" ikäänkuin imaisi sisäänsä.

Siellä runopalstalla viiletti tietämättäni myös tuleva mieheni omalla nimimerkillään "Tarkampuja". Jostain syystä hieman arastelin kirjoittaa hänelle kommentteja (olisiko johtunut nimimerkistään, heh). Mieheni kirjoittamat runot tekivät vaikutuksen aika moniin toisiin vakituisiin "palstanaisiin" ja -laisiin ja huomasin, että jotkut miehetkin siellä kommentoivat eli antoivat niihin palautetta. Palaute oli enimmäkseen positiivista, ja sellaista tuttavallista "huulen heittoa". Minulle runojensa sävy avautui aikalailla synkkänä maisemana, enkä oikein päässyt heti niistä "kärryille". Mutta runot ovatkin taidetta, ja näkökulma vaihtuu aina lukijan mukaan. ;)

Todella taisi käydä niin, että minua härnäsi tässä miehessä jokin määrittelemätön vetovoima, mutta en oikein tiennyt, mitä asialle olisi kuulunut tehdä. Oli kihelmöivää saada johonkin lauseeseen palaute Häneltä; se tunne oli kuin jotain saavuttamatonta ja samalla niin kiinnostavaa... Mutta mies sen sijaan oli käynyt katsomassa valokuvaani "galleriassa", ja kertoi ihastuneensa silmiini. Vähän perinteisempi tapa ihastua siis... No niistä silmistä olen sitten saanut kuulla myöhemminkin. ;)) Ja kuulin myöhemmin myös mm. sen, että hän todella on ollut jousiammunnassa Suomen huipputasoa. Siitä olen saanut tuta kunnolla; tähtäsihän hän minuakin suoraan sydämeen. Ja osui. ;)) <3

Tuossa vieressä mieheni hyräjää Vesa-Matti Loirin laulelmaa... Veskun jäljillä...